Alkuviikosta löysin itseni selittämästä, että on lihavuudessa omat hyvät puolensa, ja silloin mielessä oli että en palele niin herkästi. Monet hoikat ihmiset palelevat hyvin herkästi, mutta keskustelukumppaneideni mieliin tuli henkilöitä, jotka ovat lihavia ja silti palelevat.

Lihavuuden hyvistä puolista keksin myöhemmin, että osteoporoosia ei tule ja vaihdevuosien pitäisi mennä helpommin. Eivätkä ne pisimpään elävät niitä kaikkein hoikimpia ole.

Mutta jäin miettimään, että miksi ihmeessä minusta tuntuu niin luontevalta sanoa, että on lihavuudessa omat hyvätkin puolensa. Perjantaiaamuna sitten tajusin, että olen monasti elämäni varrella laihduttanut kun opiskelut ovat takunneet, töissä on ollut hankalaa tai miessuhteet eivät ole onnistuneet.

Muistin kesän vuosikymmenten takaa, jolloin painoin ehkä 57 kiloa, mutta halusin painaa maagiset 55 kiloa. Muistan käyneeni vastentahtoisesti lenkillä, kuntoiluni oli sellaista repimistä ja liikunnan ilo oli hukassa. Kesätyöpaikassani oli käytännössä vain muutama keski-ikäinen henkilö, olin vieraassa kaupungissa ja vuokra-asuntoni oli omakotitalon alakerrassa vuokraisäntieni ollessa mökillä. Olin pahuksen yksin.

Näin jälkikäteen ihmettelen, että miksi en liittynyt johonkin harrastusporukkaan tai ihan millä tahansa tavalla olisin ottanut yhteyttä ihmisiin. Olisin vaikka ollut enemmän tekemisissä kaupungissa asuvien sukulaisten kanssa.

Miksihän olen aina rangaissut itseäni laihdutuskuurilla tilanteessa, jossa muutenkin on ollut jo valmiiksi hankalaa. Ehkä minun on ollut helpompi tarttua ruoka-aineoppaaseen ja uppoutua kalorimääriin kuin tarttua varsinaiseen ongelmaan. Maailmahan on täynnä laihdutusohjeita, mutta muiden ongelmien ratkaisuun ei olekaan niin helppoa saada ohjeita, eikä ainakaan toimivia ohjeita. Lisäksi kun tärkeä suhde on kariutunut, niin eihän siinä voi muuta tehdä kuin surra. Mutta rehellisen suremisen sijaan olen intoutunut hössöttämään laihduttamisen kanssa.  Parin viikon tai kuukauden päästä olen tajunnut, että se opiskelu/työ/ihmissuhdeongelma on edelleen jäljellä, ja olen vain Sisyfoksen tavoin pyörittänyt paikoillaan aivan väärää ongelmaa.